Vesivärittelyä

Ryhmässä maalaaminen oli todella mukavaa. Minusta tuntuu, että tällainen tutustuminen ja totutteleminen uusien ihmisten seuraan sopii erityisen hyvin itseni kaltaisille, hitaasti lämpeneville ihmisille. Tämän tyyppisessä harjoituksessa saa turvallisesti kokeilla ilman sanoja, miten lähelle toinen ihminen haluaa päästää sinut ja millainen on hänen väri-ilmaisunsa, tilanottokyky jne. Tärkeää on myös tunnustella, miten paljon uskaltaa muokata toisen tekemää jälkeä. Harjoitus antaa mahdollisuuden keskustella, muttei pakota siihen. Harjoitus olisi loistava erityisesti maahanmuuttajalasten kanssa toteutettavaksi ryhmähenkeä nostattavaksi harjoitukseksi, jossa ohjaajakin voisi olla ehkä mukana. Itse maalaamisessa tein sellaisen huomion, että paikan vaihtamisella on suuri merkitys. Se virittää keksimään uusia ideoita, näkemään kuvan eri suunnasta ja näin pystyi helpommin jatkamaan muiden tekemään maalausjälkeä halutessaan. 

Ryhmämaalausta edelsi lämmittelyharjoitus, jossa ryhmäläiset asettuivat jonoon nimensä alkukirjaimen perusteella. Harjoituksen avulla oppi tuntemaan ryhmäläisten nimiä. Jonomuodostelmassa tarkoitus oli muistaa edellisen ja seuraavan henkilön nimet. Harjoitusta voi käyttää myös lasten kanssa, jotka osaavat aakkoset. Toisaalta myös esikoululaisten kanssa, jotka opettelevat kirjamia. Muistisairaiden kanssa harjoitus olisi hyvä muistijumppaharjoitus, mutta toisaalta vaarana on saattaa ihminen noloon tilanteeseen, jos nimi unohtuukin.

Hyvälaatuiselle paperille maalaaminen oli täysin erilaista kuin litoposterille maalaaminen. Toisaalta hyvä paperi asetti minulle paineita. Ajattelin, että nyt pitää maalata jotain hienoa, ettei hyvä ja kallis paperi mene hukkaan. Samankaltaisia ajatuksia minulla oli ollut jo aiemmin. Tuntui väärältä kuluttaa niin paperia ja värejä. Varsinkin, jos lopputulos ei ollut mieluinen. Minusta tuntuu hyvältä ajatukselta harjoitella huonommalle paperilleja ottaa parempi paperi silloin, kun tietää todella, mitä aikoo tehdä. Mielestäni on väärin opettaa lapselle, että paperia saa tuhlata mielin määrin. Täytyy harkita, mitä on tekemässä.

Yritin aluksi piirtää selkeärajaisia pilviä paperille steariinin avulla. En kuitenkaan pystynyt näkemään millainen pilvi oli, koska valkoinen steariini vasten valkoista paperia ei luonnollisestikaan erotu ennen maalaamista. Tuntui epämiellyttävältä piirtää jotain, kun ei nähnyt kunnolla. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin voinut piirtää ensin lyijykynällä ääriviivat. Lopetin kuitenkin selvien kuvioiden piirtämisen ja hinkkasin steariinia sattumanvaraisesti paperiin ja maalasin päälle syksyn lehtiä. Lopputulos näyttää ihan taidokkaalta, koska paperi on jämäkkä eikä ole kulunut mistään kohtaa, vaikka sitä on kostutettu ja maalattu pariin otteeseen. Värikään ei ole levinnyt. Paperin laadulla on paljon väliä. Motivaatio pysyy korkeammalla, kun hallussa on laadukkaat välineet.

 Pillin kanssa vesivärin puhaltaminen oli mukavaa, vaikka aavistuksen myös turhauttavaa, koska värin sekoittumista, kulkemista ja leviämistä ei voinut hallita niin hyvin kuin olisi halunnut.Lopputulos näyttää kuitenkin kivalta, muttei siltä että minä olisin tehnyt sen.

Innostui väsiväreistä niin, että ja kaivoin kotonakin vanhat vesivärini esiin. Koulun vesivärikakut olivat kovasti mieleeni, koska niissä oli niin kirkas pigmentti. Minulla oli kotona vain Tigerista ostettuja nestemäisiä vesivärejä, joiden koostumus on hyvin erilainen kuin koulun hyvälaatuisten kakkujen.

Aloitellessani maalaamista, otin maalarinteippirullan käteeni ja olin laittamassa teippejä paperin reunoille. Sain kuitenkin idean rajata kuvan sisäsältöä teipeillä. Liimasin siis teipit paperiin ja vesiväritin taustan. Taustan kuivuttua otin teipit pois ja hellästi maalasin valkoiset kohdat, puut taustaan sopivilla sävyillä. Teipillä saa rajattua tarkasti haluamiaan aluita, joita vapaalla kädellä olisi hankala erottaa.

 

Aion ehdottomasti hyödyntää vesivärejä lasten kanssa, kun valmistun ja saan työpaikan leikkipuistosta tai päiväkodista. Muistan omasta lapsuudestani, että pidin kovasti tekniikasta, jossa vesiväriä laitettiin vanhaan hammasharjaan ja sen avulla räiskittiin väriä kostutetulle paperille. Tätä tekniikkaa kokeilin ala-asteikäisenä, mutta samaa voisi kokeilla nuorempienkin lasten kanssa, kunhan tila on vuorattu niin ettei räiskiminen haittaa.