Painotekniikka/ monotypia

Painaminen oli mielestä sottaista ja siksi hiukan epämiellyttävää puuhaa. Päivän jälkeen mieleni teki mennä valkoiseen huoneeseen istumaan. Työskennellessäni maali loppui jatkuvasti kesken ja työtilani oli ihan maalissa, kun olin nostellut lasilevyjä ja valmiita töitä ympäriinsä - sinne minne sattui mahtumaan. Johtuuko tämä likaisuuden kammoaminen steriilistä kulttuuristamme? Arvostamme Suomessa paljon puhtautta. Tuntuu väärältä tehdä sotkua niin sanotusti tahallaan. Ei halua, että vaatteet likaantuu.

Välillä unohdin onneksi sotkemisen ja keskityin kauniisiin, pakkasen puremiin kuvioihin kahden lasilevyn välissä. Se oli taianomainen näky, vaikkakin kauniimmalta se näytti siellä lasilevyn pinnalla kuin paperillani. Tämä on hyvää harjoittelua sotkemisen kammoisille lasten vanhemmille. Tekisin mielelläni tällaisen harjoituksen leikkipuistossa venhempien ja heidän lastensa kanssa yhdessä. Lapset yleensä pitävät siitä, että saavat sotkea (lukuunottamatta aistiyliherkkyyksistä kärsivät lapset eli autistiset tai HSP-lapset). Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei aina tarvitse myöskään varjella herkkiä lapsia/ ihmisiä, vaan moniin asioihin voi totutella ajan kanssa. Sotkuun siedättämistä suosittelen itselleni ja muille aikuisille ihmisille. Tiedän, etten ole ainoa, joka kammoaa sotkua. Mieleeni tuli myös, että esimerkiksi vanhemmuuden tukemiseen tähtäävissä vanhemmuuskoulutuksissa voisi tehdä tämän tyyppisiä harjoituksia.

Kahden lasilevyn välissä syntyi pakkaskuvioita. Värit sekoittuivat itsestään lasilevyjen välissä. Pienistä väripisaroista tuli pyöreän muitoisia kuvoita.

Suurien lasilevyjen väliin upposi järkyttävän suuri määrä maalia. Tällöin minusta tuntui, että tuhlaan maalian turhaan. Pienempien lasien kanssa työsntely oli ihan mukavaa ja monipuolista. Alla olevassa kuvassa laitoin lasien väliin kelmua. Kuvaa voisi jatkaa niin, että valkoiselle alueelle piirtäisi jotakin.

Alla oleva synkähkö "perhonen" meni pieleen, koska maali kerkesi kuivua ennen yhteen liittämistä. Päätin maalata oikean sivun, mutta se meni vain enemmän pieleen. Värit ovat tukossa ja se näyttää likaiselta. Tulee huono olo, kun katson sitä.

Tein aika monta erilaista vedosta, vaikka minusta tuntui tavallaan, ette enää olisi jaksanut. Luokkatilassa vallisti niin innostunut ja hektinen ilmapiiri, aivan kuin olisi ollut muurahaispesässä. Se tunnelma tarttui ja tein vedoksia vaikka en välttämättä olisi halunnut enää jatkaa. On mielenkiintoista, miten paljon ilmapiiri vaikuttaa siihen, mitä teen ja miten. Ymmärrän, että herkempiä ihmisiä/ lapsia voi suuri ryhmäkoko häiritä valtavasti ja siksi toivonkin, että voisin tulevaisuudessa, omassa työpaikassani ohjata pienempiä ryhmiä muiden ja itsenikin vuoksi. Itsekin kärsin helposti ylimääräisestä melusta, hajuista, liiasta ihmismäärästä yms., koen että se on välillä vahvuus, vaikka toisinaan ärsyynnynkin itselleni siitä, että häiriinnyt ns. turhista asioista. Koska olen itse herkkä, huomaan myös herkkyyden toisissa ja osaan ottaa huomioon asioita, jotka saattavat herkkää ihmistä ärsyttää.

Painotekniikka on monipuolinen tekniikka, joka saa monet innostumaan. Olisi hauskaa kokeilla lasilevytekniikkaa luonnonantimilla: soseilla ja marjoilla. Akryylimaalin kanssa työskentely on jännittävää, koska se kuivuessaan jää paikoilleen vaatteisiin ja tekstiileihin. Lasten kanssa käyttäisin muita maaleja tai soseita.