Savityöskentely

Päivän teemana oli punasaven kanssa työskentely. Minulla oli muistoja savityöskentelystä muutamien vuosien takaa, mutta muistin sen olevan helpompaa. Aluksi oli nimittäin hyvin haastavaa muotoilla savesta mitään ilman, että se hapertui ja halkeili. Säännöllinen kostuttaminen oli tärkeää. Alkuvalmisteluihin kuului materiaalin lämmittäminen käsissä ja heittely lattiaa tai pöytää vasten. Heittely oli oikein mainio yksilön lämmittelyharjoitus, sillä se mahdollisti ylimääräisen energian purkamisen, joka taas helpotti keskittymistä itse saven valamisvaiheessa. Luulen, että lasten kanssa ja erityisesti villimpien yksilöiden kanssa savityöskentelyyn liittyvä heittely ja leipomisvaihe laukaisee onnistuneesti ylimääräisiä energiapatoutumia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että savityöskentely vaatii jo hieman korkeamman keskittymiskyvyn ja motivaation. Sen muotoilu on haastavaa, koska pinta kuivuu melko nopeasti ja saumauksien tekemisessä tulee olla tarkka, jotta luomus pysyy koossa. Tekniikka voi aiheuttaa helposti traumaattisia kokemuksia. Siksi savi täytyy olla mahdollisimman tuoretta ja työstämistä olisi hyvä näyttää esimerkkinä ainakin, jos kyseessä ovat lapset. Alkulämmittelyn merkitystä voi liiaksi korostaa.

Pienen alkukankeuden jälkeen olin sitä mieltä, että saven kanssa työskentely oli mielestäni miellyttävämpää kuin tavallisen muovailuvahan vaivaaminen. Se oli jokseenkin jopa terapeuttista. Muovailuvahan lemu on muovinen, kun savi taas tuoksuu metsältä. Kuvataidetunnilla saven tuoksu veikin ajatukseni lapsuuden piha- ja metsäleikkeihin. Olen (Myllykosken) Saviniemestä kotoin. Muistan, että olen lapsena kerännyt takapihalta savea ja tuonut sen sisälle aikeissani muotoilla siitä jotakin. Huomasin melko nopeasti tosin, ettei se ollut ihan samanlaista savea kuin se koulun kuvataidetunneilla työstettävä.

Savesta oli tarkoitus luoda sosionomiuden ydintä esittävä teos. Päivän aiheena oli myös vaasin muotoileminen. Minä muotoilin savesta punotun korin. Mieleni päällä oli ihmissuhdetyö, jonka symbolina näen yhteen punotut köydet. Toisaalta punominen voi merkitä myös sitä, että sosionomi auttaa ihmisiä pitämään elämänsä langat käsissään punoen niistä kestäviä köysiä. Lasten kasvatuksessa tärkeää on auttaa lasta punomaan vankka itsetunto. Omat saviköyteni katkeilivat tuon tuosta ja sain paikkailla niitä monesta kohtaa. Kuivattuaan korista tuli ihan mukavan näköinen ja toistaiseksi punokset (itsetuntokin) ovat pysyneet kasassa.

Innostuin muotoilemaan toisenkin savityön. Annoin käsieni vapaasti muovailla ja lopputulos oli tämä:

Aluksi pidin muotoilemastani mielikuvistushahmosta, mutta malaamisen jälkeen se muuttui latteaksi ja kalman väriseksi, vaikka tarkoitus oli tehdä siitä iloinen. Se näyttää pelästyneeltä ja kuolemansairaalta, mutta tavallaan sympaattiselta. Ilman maalia se oli autenttisempi ja pintakuviointi näkyi paremmin. Se on hyvin hauras ja meni maalatessa sekä kotimatkalla hieman rikki ja yritin korjata sitä kotona liimalla. Maali ja liima kuitenkin tukevat sen rakannetta ja nyt se seisoo omin jaloin, vaikka onkin vielä pelästyneen näköinen.

Yleisesti työskentelyä helpotti päivän aikana valmiin aiheen olemassaolo. Siitä oli jokseenkin helppo lähteä liikkeelle ja se antoi melko vapaat käden aiheen ollessa melko laaja.