Huovutus

Huovuksesta minulla on hyvin vähän kokemusta. Ala-asteella olen sitä joskus kokeillut. Huovutuspäivän aiheena oli rytmimuna, joka muodostui kindermunasta ja vapaavalintaisesta rytmitäytteestä. Minä täytin munan riisillä. Huovuttaminen oli haastavampaa kuin olin kuvitellut ja jouduin aloittamaan projektin alusta kolme kertaa. Tein sen virheen, että sidoin ensimmäisen kerroksen liian löysästi. Saattaa tosin olla, että ensimmäisistäkin kokeiluista olisi saattanut tulla otain, mikäli en olisi ollut niin kärsimätön. Viimeiselläkin kerralla muna näytti ihan toivottoman kamalalta, kun sen oli ensimmäisen kerran kastellut. Yllättävää oli, miten koostumus alkoi muuttua muutamien pyörittelyjen jälkeen.

Halusin kokeilla rytmimunan jälkeen helistimen huovuttamista. Olin varastossa seikkailemassa, kun käteeni tarttui pieni lasinen kaprispurkki. Kokeilin sisälle erinäisiä asioita ja päädyin täyttämään sen pienillä nauloilla, jotka kuulostivat hauskoilta lasia ja kantta vasten vuorotellen purkkia kääntelemällä. Tartuin ensimmäiseen ideaani ja aloin huovuttaa purkin ympärille ketturepolaista. Alkaessani kastella ketun vartaloa ja päätä olin taas sitä mieltä, että joko heitän koko ketun roskiin tai aloitan alusta. Kävin kahvilla tässä välissä ja palattuani päätin jatkaa. Kumma kyllä oranssi ja valkoinen huopa eivät menneet sekaisin. Huovutin ketun korvat, hännän ja kuonon erikseen. Ajattelin että ne voisi kuroa kokoon huvutusneulalla, mutta olin väärässä. Otin ketun osat kotiin ja liimasin ne kuivaamisen jälkeen yhteen. Lopputulos hymyilyttää minua. En työstämisvaiheessa uskonut, että märän ja kylmän lampaan hajuinen kyhäelmä voisi lopulta näyttää ihan pätevältä lapsen kettuhelistimeltä. Onneksi kävin kahvitauolla. Toisaalta tunnen itseni vähän huijariksi, kun liimasin osat huovuttamisen sijaan. Opin kuitenkin, ettei kannata antaa heti periksi, vaikka juuri sillä hetkellä ei näytä lupaavalta. Tietysti tällaisessa vaiheessa on tärkeää ohjaajana tukea asiakasta.

Tekeminen herätti ristiriitaisia ajatuksia. Villan pölly kutitti silmiä, lampaan haju ällötti hiukan ja kylmät, ryppyiset sormet tuntuivat inhottavilta. Jatkuvasti epäilytti, että tuleeko tekemisestä yhtään mitään. Minusta tuntuu, että huovuttaminen ei ole tekniikka, jota ohjaan tulevaisuudessa, koska on tärkeää ohjata jotakin sellaista, josta itsekin innostuu, niin että innostus välittyy myös asiakkaille.

Mieleeni tuli, että huovuttaminen aistiherkkien lasten kanssa voi olla aika haastavaa, koska siihen liittyy niin vahva haju sekä tunto: karheus ja märkyys. Huovutusta voisi ehkä kokeilla aistiherkkien lasten kanssa käsineitä käyttämällä.