keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Savityöskentely


Päivän teemana oli punasaven kanssa työskentely. Minulla oli muistoja savityöskentelystä muutamien vuosien takaa, mutta muistin sen olevan helpompaa. Aluksi oli nimittäin hyvin haastavaa muotoilla savesta mitään ilman, että se hapertui ja halkeili. Säännöllinen kostuttaminen oli tärkeää. Alkuvalmisteluihin kuului materiaalin lämmittäminen käsissä ja heittely lattiaa tai pöytää vasten. Heittely oli oikein mainio yksilön lämmittelyharjoitus, sillä se mahdollisti ylimääräisen energian purkamisen, joka taas helpotti keskittymistä itse saven valamisvaiheessa. Luulen, että lasten kanssa ja erityisesti villimpien yksilöiden kanssa savityöskentelyyn liittyvä heittely ja leipomisvaihe laukaisee onnistuneesti ylimääräisiä energiapatoutumia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että savityöskentely vaatii jo hieman korkeamman keskittymiskyvyn ja motivaation. Sen muotoilu on haastavaa, koska pinta kuivuu melko nopeasti ja saumauksien tekemisessä tulee olla tarkka, jotta luomus pysyy koossa. Tekniikka voi aiheuttaa helposti traumaattisia kokemuksia. Siksi savi täytyy olla mahdollisimman tuoretta ja työstämistä olisi hyvä näyttää esimerkkinä ainakin, jos kyseessä ovat lapset. Alkulämmittelyn merkitystä voi liiaksi korostaa.

Pienen alkukankeuden jälkeen olin sitä mieltä, että saven kanssa työskentely oli mielestäni miellyttävämpää kuin tavallisen muovailuvahan vaivaaminen. Se oli jokseenkin jopa terapeuttista. Muovailuvahan lemu on muovinen, kun savi taas tuoksuu metsältä. Kuvataidetunnilla saven tuoksu veikin ajatukseni lapsuuden piha- ja metsäleikkeihin. Olen (Myllykosken) Saviniemestä kotoin. Muistan, että olen lapsena kerännyt takapihalta savea ja tuonut sen sisälle aikeissani muotoilla siitä jotakin. Huomasin melko nopeasti tosin, ettei se ollut ihan samanlaista savea kuin se koulun kuvataidetunneilla työstettävä.

Savesta oli tarkoitus luoda sosionomiuden ydintä esittävä teos. Päivän aiheena oli myös vaasin muotoileminen. Minä muotoilin savesta punotun korin. Mieleni päällä oli ihmissuhdetyö, jonka symbolina näen yhteen punotut köydet. Toisaalta punominen voi merkitä myös sitä, että sosionomi auttaa ihmisiä pitämään elämänsä langat käsissään punoen niistä kestäviä köysiä. Lasten kasvatuksessa tärkeää on auttaa lasta punomaan vankka itsetunto. Omat saviköyteni katkeilivat tuon tuosta ja sain paikkailla niitä monesta kohtaa. Kuivattuaan korista tuli ihan mukavan näköinen ja toistaiseksi punokset (itsetuntokin) ovat pysyneet kasassa.






Innostuin muotoilemaan toisenkin savityön. Annoin käsieni vapaasti muovailla ja lopputulos oli tämä:



Aluksi pidin muotoilemastani mielikuvistushahmosta, mutta malaamisen jälkeen se muuttui latteaksi ja kalman väriseksi, vaikka tarkoitus oli tehdä siitä iloinen. Se näyttää pelästyneeltä ja kuolemansairaalta, mutta tavallaan sympaattiselta. Ilman maalia se oli autenttisempi ja pintakuviointi näkyi paremmin. Se on hyvin hauras ja meni maalatessa sekä kotimatkalla hieman rikki ja yritin korjata sitä kotona liimalla. Maali ja liima kuitenkin tukevat sen rakannetta ja nyt se seisoo omin jaloin, vaikka onkin vielä pelästyneen näköinen.

Yleisesti työskentelyä helpotti päivän aikana valmiin aiheen olemassaolo. Siitä oli jokseenkin helppo lähteä liikkeelle ja se antoi melko vapaat käden aiheen ollessa melko laaja.

Sanomalehti, kanaverkko ja liisteri

Sanomalehdistä ja liisteristä oli tarkoitus tehdä hattu tai jokin omiin muistoihin liittyvä esine. Minä olin juuri edellisenä viikonloppuna löytänyt vanhempieni luota vanhoja kirjeitä lapsuuden kirjekavereiltani ja inspiroiduin niistä. Minä ajattelin työskennellessäni kirjekyyhkyä, joka tuo lapsuuden kirjeet tähän päivään luettavakseni. On mielenkiintoista, miten paljon kirjeiden sisällöt ja merkitykset ovat muuttuneet vuosien varrella, kun lintu on lentänyt tänne vuoteen 2016.

Minun oli aluksi hankala hahmottaa, miten saan kanaverkosta muotoiltua kyyhkysen. Kanaverkko oli hyvin terävää ja minua jännitti koko ajan, raavinko itseni vahingossa tai osuuko se omiin tai vieruskaverin silmiin. Liisteri tuntui sormissa kylmältä ja liukkaalta. Lateksihansikkaiden käyttö tekisi työskentelystä miellyttävämpää.Tässä harjoituksessa kolmiuloitteinen hahmottamiskyky on koetuksella. Lasten kanssa kanaverkon avulla päästäisiin harjoittelemaan hahmottamiskykyä. Valmiin muotin avulla muotoilemista voi harjoitella sellaistenkin lasten kanssa, joilla on hahmotushäiriöitä.


Huovutus

Huovuksesta minulla on hyvin vähän kokemusta. Ala-asteella olen sitä joskus kokeillut. Huovutuspäivän aiheena oli rytmimuna, joka muodostui kindermunasta ja vapaavalintaisesta rytmitäytteestä. Minä täytin munan riisillä. Huovuttaminen oli haastavampaa kuin olin kuvitellut ja jouduin aloittamaan projektin alusta kolme kertaa. Tein sen virheen, että sidoin ensimmäisen kerroksen liian löysästi. Saattaa tosin olla, että ensimmäisistäkin kokeiluista olisi saattanut tulla otain, mikäli en olisi ollut niin kärsimätön. Viimeiselläkin kerralla muna näytti ihan toivottoman kamalalta, kun sen oli ensimmäisen kerran kastellut. Yllättävää oli, miten koostumus alkoi muuttua muutamien pyörittelyjen jälkeen.

Halusin kokeilla rytmimunan jälkeen helistimen huovuttamista. Olin varastossa seikkailemassa, kun käteeni tarttui pieni lasinen kaprispurkki. Kokeilin sisälle erinäisiä asioita ja päädyin täyttämään sen pienillä nauloilla, jotka kuulostivat hauskoilta lasia ja kantta vasten vuorotellen purkkia kääntelemällä. Tartuin ensimmäiseen ideaani ja aloin huovuttaa purkin ympärille ketturepolaista. Alkaessani kastella ketun vartaloa ja päätä olin taas sitä mieltä, että joko heitän koko ketun roskiin tai aloitan alusta. Kävin kahvilla tässä välissä ja palattuani päätin jatkaa. Kumma kyllä oranssi ja valkoinen huopa eivät menneet sekaisin. Huovutin ketun korvat, hännän ja kuonon erikseen. Ajattelin että ne voisi kuroa kokoon huvutusneulalla, mutta olin väärässä. Otin ketun osat kotiin ja liimasin ne kuivaamisen jälkeen yhteen. Lopputulos hymyilyttää minua. En työstämisvaiheessa uskonut, että märän ja kylmän lampaan hajuinen kyhäelmä voisi lopulta näyttää ihan pätevältä lapsen kettuhelistimeltä. Onneksi kävin kahvitauolla. Toisaalta tunnen itseni vähän huijariksi, kun liimasin osat huovuttamisen sijaan. Opin kuitenkin, ettei kannata antaa heti periksi, vaikka juuri sillä hetkellä ei näytä lupaavalta. Tietysti tällaisessa vaiheessa on tärkeää ohjaajana tukea asiakasta.

Tekeminen herätti ristiriitaisia ajatuksia. Villan pölly kutitti silmiä, lampaan haju ällötti hiukan ja kylmät, ryppyiset sormet tuntuivat inhottavilta. Jatkuvasti epäilytti, että tuleeko tekemisestä yhtään mitään. Minusta tuntuu, että huovuttaminen ei ole tekniikka, jota ohjaan tulevaisuudessa, koska on tärkeää ohjata jotakin sellaista, josta itsekin innostuu, niin että innostus välittyy myös asiakkaille.

Mieleeni tuli, että huovuttaminen aistiherkkien lasten kanssa voi olla aika haastavaa, koska siihen liittyy niin vahva haju sekä tunto: karheus ja märkyys. Huovutusta voisi ehkä kokeilla aistiherkkien lasten kanssa käsineitä käyttämällä.



Painotekniikka/ monotypia

Painaminen oli mielestä sottaista ja siksi hiukan epämiellyttävää puuhaa. Päivän jälkeen mieleni teki mennä valkoiseen huoneeseen istumaan. Työskennellessäni maali loppui jatkuvasti kesken ja työtilani oli ihan maalissa, kun olin nostellut lasilevyjä ja valmiita töitä ympäriinsä - sinne minne sattui mahtumaan. Johtuuko tämä likaisuuden kammoaminen steriilistä kulttuuristamme? Arvostamme Suomessa paljon puhtautta. Tuntuu väärältä tehdä sotkua niin sanotusti tahallaan. Ei halua, että vaatteet likaantuu.

Välillä unohdin onneksi sotkemisen ja keskityin kauniisiin, pakkasen puremiin kuvioihin kahden lasilevyn välissä. Se oli taianomainen näky, vaikkakin kauniimmalta se näytti siellä lasilevyn pinnalla kuin paperillani. Tämä on hyvää harjoittelua sotkemisen kammoisille lasten vanhemmille. Tekisin mielelläni tällaisen harjoituksen leikkipuistossa venhempien ja heidän lastensa kanssa yhdessä. Lapset yleensä pitävät siitä, että saavat sotkea (lukuunottamatta aistiyliherkkyyksistä kärsivät lapset eli autistiset tai HSP-lapset). Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei aina tarvitse myöskään varjella herkkiä lapsia/ ihmisiä, vaan moniin asioihin voi totutella ajan kanssa. Sotkuun siedättämistä suosittelen itselleni ja muille aikuisille ihmisille. Tiedän, etten ole ainoa, joka kammoaa sotkua. Mieleeni tuli myös, että esimerkiksi vanhemmuuden tukemiseen tähtäävissä vanhemmuuskoulutuksissa voisi tehdä tämän tyyppisiä harjoituksia.




Kahden lasilevyn välissä syntyi pakkaskuvioita. Värit sekoittuivat itsestään lasilevyjen välissä. Pienistä väripisaroista tuli pyöreän muitoisia kuvoita.




Suurien lasilevyjen väliin upposi järkyttävän suuri määrä maalia. Tällöin minusta tuntui, että tuhlaan maalian turhaan. Pienempien lasien kanssa työsntely oli ihan mukavaa ja monipuolista. Alla olevassa kuvassa laitoin lasien väliin kelmua. Kuvaa voisi jatkaa niin, että valkoiselle alueelle piirtäisi jotakin.



Alla oleva synkähkö "perhonen" meni pieleen, koska maali kerkesi kuivua ennen yhteen liittämistä. Päätin maalata oikean sivun, mutta se meni vain enemmän pieleen. Värit ovat tukossa ja se näyttää likaiselta. Tulee huono olo, kun katson sitä.


Tein aika monta erilaista vedosta, vaikka minusta tuntui tavallaan, ette enää olisi jaksanut. Luokkatilassa vallisti niin innostunut ja hektinen ilmapiiri, aivan kuin olisi ollut muurahaispesässä. Se tunnelma tarttui ja tein vedoksia vaikka en välttämättä olisi halunnut enää jatkaa. On mielenkiintoista, miten paljon ilmapiiri vaikuttaa siihen, mitä teen ja miten. Ymmärrän, että herkempiä ihmisiä/ lapsia voi suuri ryhmäkoko häiritä valtavasti ja siksi toivonkin, että voisin tulevaisuudessa, omassa työpaikassani ohjata pienempiä ryhmiä muiden ja itsenikin vuoksi. Itsekin kärsin helposti ylimääräisestä melusta, hajuista, liiasta ihmismäärästä yms., koen että se on välillä vahvuus, vaikka toisinaan ärsyynnynkin itselleni siitä, että häiriinnyt ns. turhista asioista. Koska olen itse herkkä, huomaan myös herkkyyden toisissa ja osaan ottaa huomioon asioita, jotka saattavat herkkää ihmistä ärsyttää.


Painotekniikka on monipuolinen tekniikka, joka saa monet innostumaan. Olisi hauskaa kokeilla lasilevytekniikkaa luonnonantimilla: soseilla ja marjoilla. Akryylimaalin kanssa työskentely on jännittävää, koska se kuivuessaan jää paikoilleen vaatteisiin ja tekstiileihin. Lasten kanssa käyttäisin muita maaleja tai soseita.